SOPU RY VIIKKOPOSTI, VKO 6
SISÄLTÖ / IN ENGLISH BELOW
TULEVAT TAPAHTUMAT:
1. Helmikuun lajikokeilu
2. Hallituksen somepäivät
3. Akateemisen luovuttamisen MM-kilpailut 2022
MUUT ILMOITUSASIAT:
1. Leiriohjaaja Perhehoitoliiton kesäleirille
2. Leiriohjaaja Kurun kesäleirille
3. Anna ystävänpäivälahjaksi Tampereen Ylioppilasteatterin aineeton ylläri
4. Tanssiteatteri MD:n menovinkki opiskelijoille
TULEVAT TAPAHTUMAT:
1. Helmikuun lajikokeilu
Erityisesti etäopiskelun aikana on tärkeä muistaa käydä ulkona. Nyt mennään porukalla ulos, tarkalleen ottaen Sorsapuistoon, ja otetaan pulkat mukaan! Ei hätää vaikkei sinulla olisi oma pulkkaa, sillä me otamme muutamia ylimääräisiä mukaan. Lasketaan mäkeä, pidetään hauskaa ja nautitaan raittiista ilmasta. Tämä on myös hyvä mahdollisuus ulkoiluttaa niitä haalareita, jotka ovat keränneet pölyä kotona.
MITÄ: Pulkkamäkeen!
MILLOIN: tänä torstaina 10.2. kello 17.00 alkaen
MISSÄ: Sorsapuisto
2. Hallituksen somepäivät
Viimeisetkin Sopun hallituksen jäsenet pääsevät esittäytymään Instagramin puolella tällä viikolla! Somepäivien aikana pääset tutustumaan paremmin uuden hallituksen jäseniin ja halutessasi lähettämään heille kysymyksiä. Somepäivien aikana jokainen hallituksen jäsen päivittää Sopun Instagram-tiliä yhden päivän ajan.
Tällä viikolla Instagramin (@sopury) ottaa haltuun:
8.2. Ulkosuhdevastaava Jetro
9.2. Tutorvastaava Susan
10.2. Kulttuurivastaava Aisha
3. Akateemisen luovuttamisen MM-kilpailut 2022
Tampereen Rakentajakilta ry järjestää yhteistyössä Veripalvelun kanssa Akateemisen luovuttamisen MM-kilpailut 2022. Kyseessä on leikkimielinen kilpailumuotoinen tempaus, jossa tavoitteena on luovuttaa mahdollisimman paljon verta (terveysalan ammattilaisten määrittämissä rajoissa) ainejärjestönä. Kilpailussa ainejärjestöt jaetaan kolmeen sarjaan jäsenmäärän perusteella: höyhen (0-250), keskiraskas (250-500) ja raskas (>500). Kilpailuaika on 24.1.2022-29.4.2022.
OSALLISTUMISOHJEET:
1. Varaa aika Veripalvelun toimistolle tai
verenluovutustilaisuuteen osoitteesta https://www.veripalvelu.fi/. Voit tulla yksin tai pienessä
ryhmässä. Ryhmäajan varaaminen tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tampere.verenluovutus@veripalvelu.fi.
Jokaisella luovuttajalla täytyy olla aika varattuna.
2. Täytä sähköinen terveyskysely Veripalvelun nettisivuilta luovutuspäivänä tai
päivää ennen.
3. Selvitä ainejärjestösi VeriRyhmän nimi etukäteen. SOPU ry:n veriryhmä on
SOPU ry. Mainitse ryhmän nimi hoitajalle terveydentilahaastatteluun mennessäsi.
4. Syö ja juo luovutuspäivänä tavallisesti, mutta vältä raskaita aterioita
juuri ennen luovutusta.
5. Ota mukaasi virallinen henkilöllisyystodistus. Myös ajokortti käy!
6. Verenluovutuksen jälkeen nauti Veripalvelun tarjoamasta välipalasta ja
auttamisen tuottamasta hyvästä fiiliksestä
7. Vietä rauhallinen loppupäivä. Älä urheile, sauno, rasita kättäsi tai seiso
pitkään paikallasi luovutuksen jälkeen. Muista juoda runsaammin nestettä.
Muista mainita haastattelun yhteydessä oman ainejärjestösi VeriRyhmän nimi, jotta käynti voidaan kohdistaa oikealle ainejärjestölle. Säilytä myös luovutuksesta saamasi kortti haalarimerkkiä ja/tai ainejärjestöpassin leimaa varten!
PALKINNOT:
Osallistujille
• Tapahtuman haalarimerkki (500 ensimmäiselle luovuttajalle, noudettavissa
maalis-huhtikuussa näyttämällä luovutuksesta saatavaa korttia)
• Veripalvelun haalarimerkit (Pisara 2022, luovuttajatyyppi, biopankki)
• Mahdollisia pisteitä fuksi-, teekkari- ja ainejärjestöpasseihin (Veripalvelun
leima tai näyttämällä luovutuksesta saatavaa korttia)
• Luovutuksen jälkeen Veripalvelun tarjoamaa välipalaa ja hyvä mieli
auttamisesta
Ainejärjestöille
• Jokaisen sarjan voittaneelle ainejärjestölle mestaruustitteli ja kunniakirja
• Veripalvelun vuosikunniakirjat VeriRyhmille
Verenluovutusta järjestetään kampuksilla seuraavina ajankohtina:
Hervannan kampus:
- Torstaina 7.4.2022 (Alustava aika, joka saattaa peruuntua COVID-19 vuoksi)
Keskustan kampus:
- Ei erillistä tilaisuutta (Veripalvelun toimipiste sijaitsee keskustassa lähettyvillä)
TAMKin kampus:
- Keskiviikkona 20.4.2022 (Alustava aika, joka saattaa peruuntua COVID-19 vuoksi)
MUUT ILMOITUSASIAT:
1. Leiriohjaaja Perhehoitoliiton kesäleirille
Perhehoitoliitto etsii huipputyyppejä ohjaajiksi nuorisotyöhön.
Perhehoitoliiton nuorisotyö järjestää valtakunnallista nuorten toimintaa yhteistyössä Suomen Sijaiskotinuoret SINUT ry:n kanssa. Toiminta on tarkoitettu 13-25-vuotiaille sijoitetuille nuorille ja sijaissisaruksille eli sijaisperheen biologisille nuorille. Nuoret itse osallistetaan mukaan toiminnan suunnitteluun SINUT ry:n johtokunnassa sekä nuorten kehittäjäryhmässä. Leirejä järjestetään ympäri Suomea, ja niiden kesto vaihtelee kahdesta kolmeen vuorokauteen. Leireille osallistuu n. 15 nuorta sekä 4 ohjaajaa. Leirin johtajana toimii Perhehoitoliiton nuorisotyöntekijä.
Ohjaajan tehtäviin kuuluvat erilaiset nuorison ohjaustehtävät. Tehtävät
sisältävät ilta- ja viikonlopputöitä sekä matkustamista. Työntekijää tarvitaan
satunnaisesti tapahtumiemme (n. 6 vuosittain) toteuttamiseen eri puolella
Suomea. Ohjaajana toimiminen on siis mahdollista, asuit missä päin Suomea
tahansa ja se sopii erinomaisesti esimerkiksi alan opiskelijoille.
Ohjaajalta toivomme, että
- olet hyvä tyyppi
- omaat kokemusta nuorten kanssa työskentelystä
- olet oma-aloitteinen sekä itsenäiseen työhön sopeutuva tiimityöntekijä
Eduksi katsotaan kokemus lastensuojelutyöstä sekä leirityöstä.
Palkkaus on sosiaalialan järjestöjä koskevan virka- ja työehtosopimuksen mukainen. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen selvitys rikosrekisteristä.
Työpaikan lisätiedot:
Työpaikka
Perhehoitoliitto ry
Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä
Web-osoite
www.perhehoitoliitto.fi
www.sinut.fi
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa nuorisotyöntekijä Tuulikki Mattila tuulikki.mattila@perhehoitoliitto.fi
Hakemukset
Voit lähettää hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen tuulikki.mattila@perhehoitoliitto.fi Hakemuksesta tulee ilmetä koulutuksesi sekä työkokemuksesi nuorisotyöstä. Liitä mukaan CV. Hakemusten perusteella pyydämme hakijat haastatteluun.
2. Leiriohjaaja Kurun kesäleirille
Kurun kesäleiri (Lasten kesäleiriyhdistys -76 ry) rekrytoi kesäkaudelle 2022 kaksi leiriohjaajatiimiä.Hae mukaan pieneen, ammattitaitoiseen, kannustavaan ja motivoituneeseen työporukkaan tekemään leiriläisille unohtumaton Kurukesä 2022!
Työnkuvat:
Leiriohjaajien työ on luoda tiiminsä kanssa leiriläisille turvallinen ja kokemusrikas leiriviikko. Leiriohjaajan työtehtävät ovat hyvin monipuolisia: hän suunnittelee ja toteuttaa leiriohjelmaa, toimii pienen leiriläisjoukon omana telttaohjaajana sekä Särkänniemireissulla laitekaverina, hoitaa erityistehtäviä esimerkiksi leiriyhteiskuljetuksessa bussiohjaajana sekä leirikeskuksen yövalvojana sekä pitää tiimin kanssa huolta leirikeskuksen siisteydestä ja välineistöstä.
Molemmista ohjaajatiimeissä yksi ohjaajista on terveydenhoitajaohjaaja eli terkkuohjaaja. Terkkuohjaajalla on muiden leiriohjaajan töiden lisäksi lisäksi omat ensisijaiset tehtävänsä: terkkuohjaaja vastaa pääosin leirin ensiavusta sekä leiriläisten henkilökohtaisista lääkkeistä.
Lue työnkuvasta ja palkkauksesta lisää sekä työnhakulomakkeesta:
https://kurunkesaleiri.com/yhdistys/avoimet-tyopaikat/
Kesätyökausi:
13-15.5. Suunnittelu- ja rakennusviikonloppu
6.6-5.8 Kesäleirikausi
6-7.8. Lopetteluviikonloppu
Ohjaajatiimit vuorottelevat kesäleireillä: tiimi 1 hoitaa parittomat ja tiimi 2 parilliset leirit. Näin työ jakautuu vuoroviikoin leirityöviikkoon ja palkalliseen lomaviikkoon. Lue työnkuvasta ja palkkauksesta lisää hakulomakkeesta.
Kesätyöhaku:
HAKULOMAKE https://kurunkesaleiri.com/yhdistys/avoimet-tyopaikat/
Hae viimeistään 13.2. klo 23.59
Haastattelukutsu 20.2. mennessä
Ryhmähaastattelut järjestetään 21.2-6.3 välisenä aikana Helsingissä, Tampereella sekä etähaastatteluina.
Tietoa yhdistyksestä:
Lasten Kesäleiriyhdistys -76 ry, tutummin Kurun kesäleiri, on tehnyt ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä yli 40 toimintavuotensa ajan. Järjestämme kesäleiritoimintaa 7-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Leirikeskus sijaitsee Näsijärven rannalla, Ylöjärven Kurussa, 45km Tampereelta pohjoiseen. Vuosittain leireillä käy n. 330 lasta ja nuorta.
Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja sen taustayhteisöjä ovat Ylöjärven kaupunki, Väestöliitto, Suomen Nuorisoseurojen Liitto sekä Otavamedia Oy. Seura-lehden aloitteesta perustettu Lasten Kesäleiriyhdistys -76 saa toimintaansa avustusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA).
3. Anna ystävänpäivälahjaksi Tampereen Ylioppilasteatterin aineeton ylläri
Täydellinen hetki muistaa rakkaita pienellä aineettomalla yllärillä!
x o x o -videoteos sulkee katsojansa lämpöiseen, kutkuttavaan ja rakkautta pursuilevaan syleilyyn ystävänpäivänä!
Yhden videoteoksen hinta on 7€ ja ostettavissa kide.appista <3
Videoita on saatavilla 31.1.-14.2. ja jokainen tilaus lähetetään vimeo-linkkinä sähköpostitse ystävänpäivänä 14.2.2022.
Täältä pääset shoppailemaan oman videosi: https://kide.app/products/e369c3bf-6eae-4895-aee6-a3347cf058a3
Puss och kram,
Tampereen Ylioppilasteatteri
4. Tanssiteatteri MD:n menovinkki opiskelijoille
Tanssija-koreografi Samuli Roinisen Aavevedoksia -installaatiosoolo saa ensi-iltansa 9.3. Tanssiteatteri MD:n pienessä salissa.
"Eletty talo ei ole tyhjä laatikko." Gaston Bachelard
Aavevedoksia on Hällä-näyttämön pieneen saliin rakentuva installaatiosoolo, jossa tanssija-koreografi Samuli Roinisen elämäntuntuiset muistot käyvät dialogia arkkitehti Laura Uimosen poeettisen The Gaze -esseen kanssa. Molempia yhdistää kokemus tiloista eletyn elämän henkilökohtaisina kiinnekohtina sekä tarve hidastaa liikettä tai jopa pysäyttää se silloin, kun muistoon on vaikea tarkentaa. Esiintyjä kutsuu katsojan paikkoihin, jotka ovat olleet olemassa, sekä paikkoihin joissa on mahdoton olla. Teoksessa koputellaan ovia, koetellaan sekä itsen että tuonpuoleisen rajoja ja etsitään puuttuvaa palaa. Kun tila avartuu, väistyy paikallaan olemisen tunne ja antaa sijaa muille tunteille - myös liikkeelle. Teoksen liikuteltavat mustat särmiöt, elektroninen äänimaisema sekä hetkessä syntyvä liike luovat keskeneräisen pienoismaailman. Siinä esteen yli kurottaminen ja jälleen näkemisen toiveet vedostuvat tilaan aistillisina liikahduksina ja syvän henkilökohtaisena tanssina.
Roininen pohtii Gaston Bachelardia lainaten "Onko mahdollista mennä vielä pidemmälle ja herättää henkiin paitsi äänten väri, tuo 'vaienneiden rakkaiden äänten sävy', myös kaikkien huoneiden resonanssi soivassa talossa?"
Suorakulmainen musta särmiö lavaste-elementtinä löytyi, kun suunnittelin Aavevieraat -teoksen (2019) visuaalisuutta lähtökohtaisesti edullisista kierrätetyistä materiaaleista, maitotölkeistä. Oivallus moneen suuntaan assosioituvaan vieraaseen kappaleeseen tuli toisaalta ihmisen luisen rakenteen tarkastelusta, toisaalta mielikuvasta dystooppiseen maisemaan. Kehittelimme työryhmän kanssa särmiöiden mittasuhteita, väriä, materiaalia ja määrää. Aavevieraissa käytimme niitä näyttämöllä symmetrisenä kenttänä, joka sitten rikkoontuu. Installaation muodossa särmiöt nähtiin CityZEN-teoksessa (2021 Kumpuniemi, Roininen), jossa Finlaysonin TR5:ssa tutkin yhdessä Tampereen Konservatorion tanssin opiskelijoiden kanssa särmiöiden, kehon ja niiden keskinäisten suhteiden kautta suhdettamme aineelliseen maailmaan, rituaaleihin ja siihen, miten heijastamme esineeseen aina jotain itsestämme.
Aavevedoksissa palaan särmiöiden äärelle. Nyt 'tyhjän särmiön' ajatteluun tulee mukaan pyrkimys tavoitella aineetonta, jopa tuonpuoleista maailmaa. Teossarja ja ajallisesti rinnalla kulkenut Kumpuniemen Valintoja-Choices -teos (2021) on tuonut itselle tärkeän koreografisen työkalun, jossa eletyt tilalliset muistot voi esiintyessään kokea voimakkaan todellisina. Tätä tunnetta en ole aina osannut selittää itselleni. Näkökulman tähän pohdintaan on tarjonnut Bachelardin tilan psykologiaa käsittelevä Tilan poetiikka, jossa hän kuvaa menetettyjen tilojen, esineiden ja ihmisten palauttamista uneksimisen ja muistikuvan kuvittelun avulla." - Samuli Roininen
Tanssi ja koreografia Samuli Roininen
Teksti Samuli Roininen ja Laura Uimosen The Gaze -essee
Musiikki James Murray: Killing Ghosts
Äänisuunnittelu Henri Puolitaival
Esitykset
Ke 9.3.2022
klo 19 ensi-ilta
To 10.3. klo 19
La 12.3. klo 17
Ti 15.3. klo 19
Ke 16.3. klo 19
Pe 18.3. klo 19
Kesto n. 50 minuuttia. Esitykseen mahtuu 20 katsojaa kerralla. Ryhmät voivat myös varata oman tilausnäytöksen.
Varaukset ja tiedustelut: liput@tanssiteatterimd.fi / 050 550 7019
Liput väh. 5 hengen opiskelijaryhmille 8 € / opiskelija
Teatteri- ja tanssialan opiskelijat 6 € / opiskelija
Opettajat ryhmän mukana 1 €
Tanssiteatteri MD
Hällä-näyttämö
Hämeenkatu 25
33200 Tampere
www.tanssiteatterimd.fi
TANSSITEATTERI MD 25 vuotta - tanssitaiteen keidas keskellä kaupunkia
Tanssiteatteri MD juhlii 25-vuotisjuhlavuotta vuonna 2022. MD:n koti sijaitsee Hällä-näyttämöllä Tampereen ytimessä.
MD:n korkeatasoinen ohjelmisto tarjoaa vaikuttavia nykytanssielämyksiä aikuisille ja nuorille sekä koskettavia ja hauskoja tanssiesityksiä koko perheelle. Omien esityksien lisäksi kotiestradilla nähdään vuosittain vierailuesityksiä mm. Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin ohjelmistossa. MD esiintyy myös kiertueella Suomessa ja ulkomailla sekä tekee runsaasti yhteistyötä monien tanssi- ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Hällän upeita, entisen elokuvateatterin tiloja on myös mahdollista vuokrata erilaisia tilaisuuksia varten.
#TanssiteatteriMD #Hällänäyttämö
IN ENGLISH
UPCOMING EVENTS:
1. February's sport trial
2. The board of Sopu's social media days
3. Academic Donating World Championship 2022
OTHER NOTIFICATIONS:
1. Give as a Tampereen Ylioppilasteatteri's immaterial gift for Valentine's Day
2. Tanssiteatteri MD's Ghost drafts premiere
UPCOMING EVENTS:
1. February's sport trial
Especially during distance learning it is important to remember go outside. Now we'll all go out together, to Sorsapuisto to be exact, and we'll take our sleds with us! No worries if you don't have your own sled, we have a few extras. Let's go sledding, have fun and enjoy the fresh air.
WHAT: Sledding!
WHEN: Thursday 10.2. from 17:00
WHERE: Sorsapuisto
2. The board of Sopu's social media days
Even the last members of Sopu's board will be able to introduce themselves on Instagram this week! During social media days you will get to know the members of the new board better and send them questions. On social media days each member use to Sopu's Instagram account for one day.
This week on Instagram @sopury:
8.2. Affairs official Jetro
9.2. Tutoring official Susan
10.2. Culture official Aisha
3. Academic Donating World Championship 2022
Tampereen Rakentajakilta ry is organizing Academic Donating World Championship 2022 in collaboration with Blood Service. This is a playful competition-like teekkari tempaus, in which the objective is to donate as much blood as possible (within safety limits set by health care professionals) as a student association. In this competition, student associations are divided into three leagues based on the number of members: featherweight (0-250), middleweight (250-500) and heavyweight (>500). The competition period is 24.1.2022-29.4.2022.
PARTICIPATION INSTRUCTIONS:
1. Book an appointment from https://www.bloodservice.fi/. You can donate at Blood
Service's office or at blood donation event. You can come by yourself or in a
small group. You can book an appointment for the group by sending an email to tampere.verenluovutus@veripalvelu.fi.
Every donor must have a booked appointment.
2. Fill the health questionnaire at Blood Service's website on the day of
donation or one day earlier.
3. Find out the name of your student association's BloodGroup in advance.
SOPU's BloodGroup is SOPU ry. Mention the group's name in the health condition
interview with the nurse.
4. Eat and drink as usual on the day of donation. Avoid heavy meals before
donating blood.
5. Please bring an official ID card that includes your Finnish ID number.
6. After donating blood, Blood Service offers you some snack and you can enjoy
the good feeling of being a lifesaver.
7. Take it easy for the rest of the day. Avoid exercise, sauna, standing for a
long time in the same place, and any strain on the donation arm after donation.
Remember to drink more.
Remember to mention the name of your student association's BloodGroup in the interview with the nurse. Also retain the card you receive after donating. Overall badge and/or student association's passport stamps can be reclaimed by showing the card!
REWARDS:
Participants
• Event overall badge (for the first 500 donors, retrievable during March and
April by showing the card which is received after blood donation)
• Blood Service's overall badges (drop of blood 2022, donator, biobank)
• Possible points for fuksi-, teekkari- and student association's passports
(Blood Service's stamp or by showing the card you receive after blood donation)
• After the donation: Some snacks offered by blood Service and a good feeling
from helping
Student associations
• Championship title and a diploma for the winners of each league
• Blood Service's yearly diplomas for BloodGroups
Blood donating on campuses:
Hervanta campus:
- On Thursday 7.4.2022 (Preliminary date which may be cancelled due to COVID-19)
City center campus:
- No separate event (Blood Service's office is located in city center nearby)
TAMK campus:
- On Wednesday 20.4.2022 (Preliminary date which may be cancelled due to COVID-19)
OTHER NOTIFICATIONS:
1. Give as a Tampereen Ylioppilasteatteri's immaterial gift for Valentine's Day
The perfect moment to remember loved ones with a small immaterial Valentine's Day gift!
The price of one video work is 7 € and can be purchased from kide.app <3
Videos will be available from 31 January to 14 February and each order will be emailed as a Vimeo link on Valentine's Day on February 14, 2022.
Here you can shop your own video: https://kide.app/products/e369c3bf-6eae-4895-aee6-a3347cf058a3
Kiss and hugs,
Tampereen Ylioppilasteatteri
2. Tanssiteatteri MD's Ghost drafts premiere
"A house that has been experienced is not an inert box." - Gaston Bachelard
Ghost Drafts is a solo installation tailored for the intimate Hällä Room. Unfolding as a dialogue between the dancer's lifelike memories and architect Laura Uimonen's poetic essay The Gaze, this conversational piece stems from a shared view of spaces as critical junctures in one's past as well as from a mutual need to decelerate, even to the point of coming to a halt when it's otherwise difficult to zoom in on a particular memory. Ghost Drafts is an invitation to places that have once existed and to places in which it is impossible to exist. It knocks on doors and looks for the missing piece while pushing one's limits and the limits of the great beyond. As the surrounding space expands, the feeling of stillness subsides, giving way to other feelings - and movement. Spontaneous action, a group of movable black prisms and an electronic soundscape transform the stage into an unfinished miniature world, where the concepts of reaching over to the other side and re-establishing a lost connection begin to take shape with delicate little pulsations and a deeply personal performance.
Samuli Roininen is pondering Gaston Bachelard's question of whether "it is possible to recover not merely the timbre of the voices, 'the inflections of beloved voices now silent,' but also the resonance of each room in the sound house."
"The rectangular black prism was a prop idea that emerged as I was planning the visuals for Ghost Visitors back in 2018. I'd decided to use low-cost recycled materials - milk cartons - and I was thinking about the human skeleton, this bony structure, and I also had an image of a dystopian landscape in mind, and these two things clicked, and I came up with the concept of a foreign object as an empty canvas for associations. In Ghost Drafts the black prisms are examined further, and the "emptiness" of the prisms becomes associated with the pursuit of the immaterial and even the afterlife. I've just recently come across a new choreographic tool that really helps you to experience and relive spatial memories during a performance. It's a feeling I've never been quite able to explain to myself. Bachelard's The Poetics of Space also plays a major part in this process - the idea of reconnecting with lost spaces, things and people through dreaming and reimagining memories." - Samuli Roininen
Dance and choreography Samuli Roininen
Words Samuli Roininen and Laura Uimonen's essay The Gaze (in Place or
Space, ed. Markku Hakuri, 2014)
Music James Murray: Killing Ghosts
Sound design Henri Puolitaival
Visuals Samuli Roininen
Lighting consultant Elina Noponen
Conversation partner Anniina Kumpuniemi
Performances
Wednesday 9.3.2022 at 7 pm premiere
Thursday 10.3. at 7 p.m.
Saturday 12.3. at 5 p.m.
Tuesday 15.3. at 7 p.m.
Wednesday 16.3. at 7 p.m.
Friday 18.3. at 7 p.m.
Duration is about 50 minutes. The show can accommodate 20 spectators at a time. Groups can also book their own order screen.
Reservations and inquiries: liput@tanssiteatterimd.fi / 050 550 7019
Tickets min. For groups of 5 students 8 € / student
Theater and dance students 6 € / student
Teachers with the group 1 €
Tanssiteatteri MD
Hällä-näyttämö
Hämeenkatu 25
33200 Tampere
www.tanssiteatterimd.fi